Ruska-Viesti 2 /2012

 Referaatti Oulun Ruskayhdistyksen tiistain tapaamisesta,

asiantuntijana professori Pekka Vuoria. Teksti kokonaisuudessaan saatu julkaisuoikeudella.

 Yhteiskunnan hyljeksitty voimavara – vanhat

 Medisiinan kehittyessä tulehdus- ja sydän- ja verisuonitaudit vähenivät nopeasti niin, että 50 vuodessa keskimääräinen elinikä on lisääntynyt 15-20 vuotta. Siksi vanhoja on paljon ja heidän määränsä nopeasti lisääntyy. Heitä pidetään hyödyttömänä joukkona ja ihmetellään,

mitä tekisimme vanhoille.

 Oikea kysymys olisi, mitä tekisimme vanhoilla.

 Löytyy helposti kolme tärkeätä tehtäväryhmää heille.

 1. Babuska-kulttuuri

Itäinen naapurimme näyttää, miten pahimman kauhun keskelläkin isoäitikulttuuri piti Venäjän kansan sielun hengissä.

Isovanhemmat ovat tärkeä voimavara silloin kun molemmat vanhemmat ovat työn rasittamia eivätkä jaksa, osaa tai halua varata riittävästi aikaa, huomiota ja hyväksyntää lapsilleen, jotka vain pidentävät työpäivää ja ovat tietynlainen rasitus.

Tilastoitua tietoa on, noin 100 000 suolamaista lasta tai nuorta kärsii mielenterveyden häiriöistä. Luku on järkyttävä, vastaa suunnilleen kahta sntymäkohorttia eli suunnilleen 10 % nuorista ikäryhmistä.

Ihmisen itsetunnon perusta luodaan lapsuudessa,  kaksi ensimmäistä vuotta ovat tärkeimpiä ja äidin on vilpittömästi rakastettava lastaan ja hyväksyttävä hänet. Myöhemmin kelpaa muukin kuten isovanhempi, joka voi olla lapsen luotettava, kuunteleva, vastaileva ja hyväksyvä henkilö.Useimmiten se on isoäiti, mutta se voi yhtä hyvin olla isoisä tai joku muu edellisen sukupolven jäsen, johon syntyy luottamussuhde, vaikka enoon tai setään.

 Olennaista on se, että lapsella on kuuntelija silloin kun hän esittää esimerkiksi huolestuneita kysymyksiä tekemästään väkivaltatelkkarin ohjelmasta tai jostakin muusta mieltään kuohuttaneesta. Lapsi tekee usein virheitä, joista häntä moititaan. Opimme virheistä, niin lapsikin. Ei lapsi tee pahaa tahallaan vään hän käytännössä tutustuu elämän ilmiöihin yrityksen ja erehdysten tietä. Lapselle on annettava vilpitön hyväksyntä.

Jokainen meistä on yllätyshullu. Jos lapselle sanotaan riittävän vakuuttavasti hänen elämänsä varhaisissa vaiheissa, että olet hyvä, niin hänestä tuleekin hyvä. Monessa tapauksessa itsetunto kestää huonommankin kohtelun, mutta näin tulos on positiivinen ja saamme hyviä nuoria innostuneita yhteiskunnan rakentajia.

 2. Vanhat ovat usein työnsä niksien mestareita ja voisivat ohjata kisällejä.

Jokainen työtehtävä on tavallaan pulmien ratkaisua ja niissä on ikiomia niksejään, joka ainoassa ammatissa kirjanpitäjästä maanviljelyyn ja nikkarointiin saakka. Kun noviisi tulee töihin, niin jos hänellä on neuvojanaan asiaan perehtynyt, niin neuvoja näyttää miten pitävä putkiliitos tehdään, miten päät liitetään ja miten niks naks kaikki menee oikein.  Tällaista arvokasta apua vanhat mielellään antavat aika pienelläkin korvauksella saadakseen samalla sitten vähän lisää useimmiten suhteellisen vähäiselle eläkkeelleen. Tällä tavalla työntekijöiden tuottavuus huomattavasti lisääntyy ja sitähän tämä globaali kilpailu vaatii, että siinä selvittäisiin.

 3. Ei vain kroppa vaan myös koppa. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen kansa on jo oppinut fyysisen kuntoilukulttuurin. Nyt olisi vanhojen ikäluokkien kautta opetettava myös, että aivokuntoiluakin tarvitaan. Aivokuntoilu, aivojen aktiivinen käyttö uuden kielen opettelemiseen, pulmien ratkaisemiseen, kirjoittamiseen, mihin tahansa luovaan taiteelliseen työhön tai tutkimukseen on tärkeätä aivojen käyttöä, jota pitäisi myös paikallisin yhdistyksin tukea kaikin mahdollisin tavoin niin, että paikallisen aivokuntoiluyhdistykset järjestäisivät eri teemoista keskinäisiä kilpailuja ja kisoja. Saataisiin vanhat ikäluokat mukaan.

Ei ihminen, joka täyttää 63 vuotta, tipahda johonkin tekemättömyyden ja tietämättömyyden tyhjyyteen vaan hän voi säilyttää aivojensa toimivuuden käyttämällä myös niitä.

Kuka perustaisi vaikkapa paikallisen Aivokuntoilu ry:n, joka nimenomaan keskittyisi jäsentensä henkisiin kilpatehtäviin pulmien ratkaisussa tai missä tahansa aivojen intensiivistä käyttöä vaativassa tehtävässä esimerkiksi pari kertaa viikossa pidettävien ryhmäkilpailujen avulla. Tällaisia yhdistyksiä voisivat perustaa innostuneet yksilöt, mutta niihin voisi tulla mukaan myöskin erilaisia aatteellisia järjestöjä sekä kaupan että politiikankin piiristä.

 Pekka Vuoria  Professori, tohtori

 Huoltosuhde – totta vai tarua !?

Hallituksen esitys kuntauudistuksien pohjaksi perustuu, ainakin osittain, lehtien palstoilla esitettyjen tietojen mukaan, huoltosuhteen voimakkaaseen muuttumiseen.       Mutta mikä on tuo mystinen huoltosuhde? Ja mistä se tulee ja kuka sen tekee?

 Väestöllinen huoltosuhde kurjistuu

Tilastokeskuksen mukaan väestöllisessä huoltosuhteessa verrataan lasten ja vanhuseläkeikäisten määrää työikäisen väestön määrään.

Taloudellisessa huoltosuhteessaverrataan taas työssäkäyviä muuhun väestöön.  Luvut esitetään usein 100 työikäistä kohti.

 Taloudellinen huoltosuhde on epävarmojen ennusteiden varassa

Taloudellisessa huoltosuhteessa verrataan niitä henkilöitä, jotka ovat töissä, muuhun väestön-osaan. Idea tietysti on se, että työssäkäyvät kustantavat niitä henkilöitä, jotka eivät ole työssä. Selkeitä tällaisia ryhmiä ovat esim. lapset, koululaiset, opiskelijat, työttömät ja toimeentulotuella elävät.

Eläkeläiset saavat eläkettä, jonka he ovat joskus osittain maksaneet, mutta työssäkäyvät joutuvat osalle eläkkeellä olevista maksamaan verojen kautta lisää eläkettä. Taloudellinen huoltosuhde on kuitenkin lähellä sitä lukua, joka kuvaa huollettavien ja huoltajien välistä todellista suhdetta.

Mutta: Ovatko kaikki eläkeläiset muiden huollettavia?

Edellä oleva virallinen teksti on synkkää luettavaa meille, jotka olemme pitkän työuran aikana maksaneet veroja, ja omasta mielestämme varmasti tarpeeksi omaa eläkettämme varten.

Herää väkisin kysymys: Luetaanko kaikki eläkeläiset ”baaria-kansalaisiksi” vähän kuin Intian kastittomat?   Mielestäni voi perustellusti kysyä: Vääristääkö huoltosuhde lukuja tarkoitushakuisesti?

Vai onko huoltosuhteen käyttäminen vain isku kunnallisille päättäjille?

Monessa kunnassa otetaan mielellään eläkeläisiä muuttajia vastaan, koska heidän mukana kunnan verotettava tulo kasvaa ja hyväkuntoiset eläkeläiset myös kuluttavat.

 Kun puhutaan työikäisten velvoitteista eläkeläisten elättäjinä, ei varmaan muisteta, että monet yritykset, etenkin matkailu- ja ravintola-alalla pysyvät hengissä vain eläkeläisten palveluilla.

 Suomessa on 29.12.2011 päivitetyn tilaston mukaan työllisiä henkilöitä 2 323 580.          Suomen virallisen tilaston mukaan eläkkeensaajia on vuoden 2010 lopussa kaikkiaan 1 463 835.       Vain Kelan eläkettä saavia on saman tilaston mukaan 105 415.

 Kaikkien eläkkeensaajien keskieläke oli 31.12.2010 tilaston mukaan 1 327 €/kk ja vastaavasti Kelan eläkkeensaajilla 872 €/kk.

 Mielestäni jokainen meistä eläkeläisistä voisi kysyä itseltään, olenko toisten elätettävä vai elätänkö minä toisia kuluttamalla ja palveluja ostamalla?                                  Vastaamisen jätän jokaiselle itselleen. Tässäkin asiassa jokainen on oman onnensa seppä!

 Pitäkäämme yhdistyksemme siinä kunnossa, että voimme, hyvällä omalla tunnolla, pyytää ystäviämme mukaan yhdistyksemme toimintaan.

Pentti Kaukonen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s